Kauhava
SääKartatIntranet
Kauhava

Ajankohtaista

Kauhava panostaa vuoden 2010 talousarviossa vapaa-aikapalvelujen, osaamisen ja ympäristöjen parantamiseen

Kantavat siivet Kauhavalla -kaupunkistrategia ohjaa talousarvioesityksen paino-pisteitä. Talousarviossa kohdennetaan yli 500.000 euroa  kaupunkistrategiaa toteuttaviin kehittämishankkeisiin sekä osaamisen, ympäristöjen ja tuottavuuden parantamiseen.

 

Suurimmat palveluparannukset kohdistuvat kulttuuri- ja kirjastotoimeen vakanssilisäysten kautta. Elokuvakonttori-hankkeella kehitetään mediakasvatusta, elokuvapajatyöskentelyä ja elokuvaproduktioiden toimintaympäristöä. Yhdistyksille myönnettävät liikuntatoimen avustukset lisääntyvät. Museotoimen henkilöstöresurssi kokoaikaistuu 13 museon toimikenttään kohdistuvana. Elinkeinotoimen edellytyksiä vahvistetaan Seinäjoen Teknologiakeskuksen kanssa yhteistyössä palkattavan projektipäällikön avulla. Tekniikan koulutusta ja oppimisympäristöjä kehitetään Suomen Yrittäjäopiston vetämän TEKO-hankkeen avulla. Maakuntakorkeakoulu laajentuu hankeyhteistyössä Seamk:n kanssa Kauhavalle.

 

Kansalaisopiston tuntimäärä lisääntyy, kurssivalikoima monipuolistuu, lyhytkurssien käynnistäminen tarvevastaavasti helpottuu ja opetuksen laatu paranee. Taiteen perusopetuksen toteuttamismuodot monipuolistuvat. Lisää kuntalaisia aktivoivia ja kansainvälistymistä edistäviä hankkeita on suunnitteilla. Kansalaisopiston Kauhavan uusi toimipiste sijaitsee Yrittäjäopistolla.

 

Vanhusten asiointiliikennöintiä parannetaan kuntayhtymä Kaksineuvoisen kautta toteutettavan Kyytitakuu-hankkeen kautta (25.000 euroa).

Purmojärven kunnostushanke (550.000 euroa) käynnistyy täysimittaisesti vuoden alussa yhteistyössä Länsi-Suomen Ympäristökeskuksen kanssa. Myös Pääjärven kunnostusta suunnitellaan (50.000 euroa). Haaruskankaan ampumaradan ympäristökunnostusta jatketaan (15.500 euroa). Myös haja-asutusalueiden jätevesihuollon neuvontahanke etenee (78.000 euroa).

Sivistystoimessa Kelpo-kahvila erityisen ja tehostetun tuen hankkeena toteuttaa  asiantuntijoiden keskustelufoorumin, johon myös vanhemmat voivat jatkossa osallistua opetushenkilöstön ohella. Oppilashuoltohanke tehostaa oppilaan tukemista ongelmatilanteessa. Hankkeilla painotetaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä lasten, nuorten ja heidän perheidensä parissa. Perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen on haettu valtiolta avustusta. Avustuksella on tarkoitus palkata resurssiopettajia.

Sekä Härmän että Kauhavan lukiot ovat mukana yrittäjyyslukioverkostossa, jossa painotetaan yrittäjyyden merkitystä opetuksessa. Yhteisiä lukiokursseja  toteutetaan Härmän, Kauhavan, Evijärven ja Lappajärven lukioiden kanssa osana lukio-verkostoselvityksen täytäntöönpanoa.

Talousarvioehdotuksen mukaan vuoden 2010 tulos on 970.960 euroa ylijäämäinen.

Kaupunki lainakannan määrä pysyy entisellään vuonna 2010 ollen 1.516 euroa / asukas.

Taloussuunnitelman mukaan alijäämät saadaan katetuksi vuonna 2011.

 


Käyttötalouden kehitys

- Käyttötalousmenot yhteensä n. 93,8 m€ (+1,5 %)
- Käyttötaloustulot yhteensä n. 14,8 m€ (-2,0 %)
- Toimintakate n. –78,9 m€  (+2,1 %)
- Nettokäyttökustannukset 4.482 euroa/asukas
- Perusturvan (sosiaalitoimi, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) osuus kaupungin käyttötalousmenoista on 59 % ja maksuosuuden kasvu on noin miljoona euroa.


Verotulojen kehitys

                                        TA2010                 TA2009          Muutos %
Kunnallinen tulovero        38.992.000 €         40.640.000 €           -3,6 %
Yhteisövero                      2.545.000 €           2.560.000 € 
Kiinteistövero                   2.588.000 €            2.220.000 €        +16,6 %

 

Vuodelle 2010 tehtyjen verokorotusten vaikutuksen arvioidaan olevan noin 800.000 euroa tuloveron ja kiinteistöveron tuottoon.


Valtionosuuksien kehitys

                                    TA2010                TA2009           Muutos %
Valtionosuudet           39.324.000 €         38.560.000 €         +2,1 %


Investoinnit

Nettoinvestoinnit vuodelle 2010 ovat 3,802 miljoonaa euroa.
 
Investointiohjelman kärkikohteita ovat
· Kortesjärven koulukeskuksen peruskorjaus 1.215.000 euroa
· hoitokoti Iltakellon peruskorjaus, nettoinvestointi 595.000 euroa
· Kirkkosillan rakentamisen loppuunsaattaminen 120.000 euroa
· Kauhavan vesitornin peruskorjaus 100.000 euroa
· Luhtalan vedenottamon peruskorjaus 150.000 euroa
· osallistuminen puunlastaustien rakentamiseen Kauhavan asemalle 100.000 euroa
· osallistuminen liikennejärjestelyihin Powerparkin vapaa-ajankeskuksen liittymäalueelle valtatie 19:llä 80.000 euroa
· kiinteistöautomaation laajentamiseen on varattu yhteensä noin 100.000 euroa.
· kaavateiden rakentaminen, perusparannus ja asfaltointi 180.000 euroa
· katuvalaistuksen ohjauksen peruskorjaus 100.000 euroa
· viemäriverkoston rakentaminen, saneeraus ja hulevesiverkosto 190.000 euroa.


Palaa otsikoihin