Kauhava
SääKartatIntranet
Kauhava

Ajankohtaista

Kauhavalaisnuorten arkea ja elämää esillä valokuvanäyttelyssä

Kauhava-viikon aikana kaikilla Kauhavan yläkouluilla toteutettiin valokuvaustyöpaja, jossa koululaisille annettiin tehtäväksi kuvata omaa arkea. Kameran kanssa on pyöritty koululla ja sen ulkopuolella tallentamassa hengailupaikkoja, koulunkäyntiin ja harrastuksiin liittyviä asioita, kavereita ja muuta huomionarvoista.


Kun linssin suuntaa arkisiin asioihin ja rajaa sieltä kohteen, voi löytää jotain, mikä muuten olisi jäänyt huomaamatta. Valokuva on oiva väline tutkailla todellisuutta. Arkistenkin kuvien arvo voi olla vuosien päästä suuri. Nuorten ottamista kuvista koottu näyttely kiertää nyt Kauhavan kaupunginosien kirjastot ja paljastaa myös muille millaisia asioita nuorten elämään kuuluu. Mitä heille siis kuului Kauhavalla syksyllä 2009?


mitakuuluu

MITÄ KUULUU 2009? - valokuvanäyttelyn avajaiset

Kauhavan pääkirjastossa tiistaina 26.1. klo 18

Avajaisissa esiintyy Pin-Up Blood.

Mukana on myös valokuvaustyöpajat ohjannut ja näyttelyn rakentanut kuvataiteilija Anne Salmela.

Avajaisten aikana on mahdollista tutustua Kauhavan pääkirjaston uudistuneeseen nuortenosastoon. 


Näyttely on esillä Kauhavan kirjastoissa seuraavasti:

26.1.-27.2. Kauhava

01.3.-31.3 Ylihärmä

03.-31.5. Kortesjärvi

01.-30.6. Alahärmä


Tervetuloa!


Palaa otsikoihin