Uutiset
19.12.2011
Y-Kinon kioskin toiminta siirtyy lukiolaisille
Kauhavan Y-Kino Oy ja Kauhavan lukio allekirjoittivat historiallisen sopimuksen, jolla Y-Kino luovuttaa elokuvateatterin kioskitoiminnan lukion perustamalle osuuskunnalle. Osuuskunta saa kaiken kioskitoiminnan tuoton (pl. lipunmyynti) omaan käyttöönsä."Kioskin tuoton loppusijoitus olisi joka tapauksessa ollut hyväntekeväisyys - lisäksi lukiolaisten kanssa on todella mukava tehdä yhteistyötä", totesi Kauhavan Y-Kino Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Peura.
Y-Kinon tavoitteena on sen omistajien ohjaamana osallistua paikalliseen hyväntekeväisyystyöhön. Y-Kinon omistaa Kauhavan rotaryklubi - kaikki työntekijät ovat tähän saakka olleet rotareita, jotka ovat tehneet työnsä talkoilla. Nyt talkootöissä nähdään mukana myös lukiolaisia.
Kauhavan rotaryklubi ry kuuluu yhteen maailman suurimmista palvelujärjestöistä, jossa kaikki rotaryklubit osallistuvat maailmanlaajuisiin ja paikallisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.
Kauhavan rotaryklubi tukee Polio-plus -hanketta, jossa polio poistetaan maapallolta kokonaan. Useiden muiden projektien lisäksi Kauhavan rotaryklubi on järjestänyt yli 40 vuoden ajan vuosittain paikallisia ammatinvalintatilaisuuksia sekä vaihto-oppilaiden vuosivaihdon jo yli 30 vuoden ajan. Nyt rotaryt osallistuvat lukion yrittäjäkurssin tutorointiin ja antavat Y-Kinon kautta lukiolaisille mahdollisuuden pyörittää omaa todellista yritystään.
Y-Kino toteutti vuonna 2010 talkoovoimin elokuvateatterin täydellisen remontin, johon kuuluivat konehuoneen laajentaminen, lattioiden päällystäminen, penkkien uusinta, salin akustointi, valkokankaan uusinta sekä sokerina pohjalla uuden 3D-digiprojektorin hankinta. Projektia tukivat rahallisesti Suomen Elokuvasäätiö, Kauhavan kaupunki ja Suomen Yrittäjäopisto, jonka auditoriossa elokuvateatteri toimii.
Edellinen täyden vuoden katsojaennätys Y-Kinossa oli 3.700 katsojaa, tänä vuonna ylittynee 11.000 katsojan määrä.
"Olen hyvin kiitollinen elokuvien levittäjätoimistojen kärsivällisyydestä ja ymmärtäväisyydestä toimintamme opetteluvaiheessa. Opettelu jatkuu - verkostossamme on nyt yhteensä yli 60 työntekijää, joita paimentaa toimitusjohtaja kolmen lähimmän apulaisensa kanssa, joita ovat tekninen, ohjelmallinen ja kaupallinen toimialajohtaja."
Sopimuksen allekirjoittivat Kauhavan lukion Rehtori Toni Uusimäki ja Y-Kinon toimitusjohtaja Ilkka Peura
