Kantavat siivet Kauhavalla
Kauhavan ensimmäinen toimintavuosi oli täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja yllätyksiäkin. Uusi kaupunki ja uusi organisaatio selvisivät kuitenkin hyvin talouden taantuman pyörteistä, ja lopputulos näyttäisi muodostuvan jopa budjetoitua paremmaksi.
Kauhavan liitoskuntien työttömyysluvut ovat lähivuosina olleet Etelä-Pohjanmaan pienempiä. Vaikka työttömyyden kasvu olikin voimakasta, vuoden lopun työttömyys 9,6 % oli edelleen seutukunnan pienin ja koko Etelä-Pohjanmaan:n pienimpiä. Myös rakentaminen oli vilkasta ja omakotitaloja nousi eri puolille kaupunkia.
Varsinkin vähittäiskaupalle toimintavuosi on ollut varsin hyvä ja yleensä vahva metalliteollisuus odottaa malttamattomana uutta ilmaa siipiensä alle.
Kauhavan kaupunkistrategia nosti perinteisen ilmailun rinnalle keskeiseksi tulevaisuuden kehittämisalueeksi elokuvan. Ilmailuhan on kuulunut Kauhavan kaupunkikuvaan jo vuosia ja lentämisen ja sen koulutuksen asema vahvistuu edelleen.
Kauhavan alueella on vuosien varrella kuvattu myös kymmenkunta elokuvaa tai sen osaa, tv-sarjaa, dokumenttia tai muuta vastaavaa. Suunnitelmissa mm on uuden Härmä-elokuvan kuvaukset Kauhavalla sekä sotilaslentäjien koulutuksesta kertovan tv-dokumentin tekeminen.
Juuri valmistuneen elokuvaan liittyvän esiselvityshankkeen mukaan mahdollisuudet elokuva-alan monipuoliseen kehittämiseen ja hyödyntämiseen Kauhavalla ovat olemassa.
Usko kantaviin siipiin Kauhavalla elää vahvasti !
Esiselvitykseen voit tutustua tästä.






