Kulttuuripalkinto
Kauhavan vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan 28.10.2009 päättänyt laatia seuraavat säännöt Kauhavan kulttuuripalkinnon myöntämiselle:
1. Kulttuuripalkinnon saaja on ansioitunut jollakin kulttuurin alueella ja tehnyt Kauhavalle merkittävän kulttuuriteon.
2. Kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain yhdelle yksityiselle henkilölle, yhdistykselle, ryhmälle tai muulle määritellylle taholle.
3. Kulttuuripalkinto voidaan jättää jakamatta, jollei jonakin vuonna löydy riittävän ansioitunutta.
4. Kulttuuripalkinto luovutetaan samalle taholle vain kerran samoista ansioista.
5. Vapaa-aikalautakunta valitsee kulttuuripalkinnon saajan vapaa-aikapäällikön ehdotuksen pohjalta.
6. Kauhavan kulttuuripalkinto luovutetaan vuosittain itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.
7. Kulttuuripalkinto on paikallisilla taiteilijoilla teetetty, joka vuosi erilainen uniikkitaideteos (450 €). Lisäksi palkintoon kuuluu kunniakirja.
