Historiaa

Ruotsalan koulun vanhempi osa rakennettiin vuonna 1927. Koulua laajennettiin vuonna 1956, jolloin rakennettiin ruokailua, liikuntaa ja käsitöitä varten lisärakennus. Rakennukseen tehtiin myös yksi luokkahuone ja kaksi asuntoa, joista toinen muutettiin myöhemmin opetustiloiksi. Lisärakennukseen tehtiin suihku- ja pukuhuonetilat oppilaille 70-luvulla.

 

uudempi rakennus



Myöhemmin 1980-90 lukujen taitteessa oppilasmäärä Ruotsalassa lisääntyi niin, että koulusta tuli neliopettajainen. Aktiivinen kyläyhdistys on avustanut koulun toimintaa monin tavoin, mm. rakentamalla jääkaukalon pukuhuoneineen, huolehtimalla koko koulun kenttäalueesta ja järjestämällä erilaisia tempauksia koululaisille ja kyläläisille.

 

 

huoltorakennus

                     Jääkaukalon huoltorakennus syyskuussa 1999.

Vuosituhannen vaihteessa Ruotsalan kyläyhdistys aloitti todella suuren projektin, monitoimihallin rakentamisen kylän yhteisenä kökkätyönä. Monitoimihallin kustannusarvio oli noin 2 miljoonaa ja se valmistui syksyksi 2001.

 

lokakuu 1999

                  Rakennettavan hallin sijoituspaikka lokakuussa 1999.

 

rakennusvaiheita 1.

                       Rakennusvaihe 11.01.2000 (Kuva K.Hartikainen)

 

 

rakennusvaiheita 2.

                      Rakennusvaihe 11.01.2000 (Kuva K.Hartikainen)

 

 

rakennusvaiheita 3.

                      Rakennusvaihe 11.01.2000 (Kuva K.Hartikainen)

 

talvella 2000

                                                Talvella 2000

 

 

kesällä 2000

                                              Kesällä 2000


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä