Yläkoulu Alahärmä


Koulumme sijaitsee Pirin alueella Lapuanjoen varrella

Toimimme pääosin kahdessa kiinteistössä, Opinkartanossa ja Härmän lukion tiloissa.

Koulullemme on lukuvuonna 2008-2009 valmistunut ja otettu käyttöön Kasvatusohjeistus. Ohjeistus sisältää ne periaatteet, joita kasvatustoiminnassamme pidetään keskeisinä. Ohjelman ytimessä on kasvatuskeskustelu, jossa oppilaan kanssa käydään rakentavaa ja ohjaavaa keskustelua hänen laiminlyödessään yhteisiä sääntöjä.

 

Koulu on myös mukana KIVA-koulu hankkeessa. Hankkeen tähtää kiusaamisen vähentämiseen kouluissa. Toiminnallisesti on kyse kiusaamiseen ehkäisevästi vaikuttavien toimien toteuttamisesta koulussa. Terveystiedon ja luokanvalvojan tuntien puitteissa tullaan käsittelemään aiheeseen liittyviä teemoja. lisäksi tukioppilastoiminnalla tuetaan kyseisten teemojen käsittelyä. Koululla toimii myös erikseen nimetty KIVA-tiimi, joka käsittelee ilmitulleet toistuvat kiusaamistapaukset KIVA-ohjelman ohjeistuksen mukaan.

AJANKOHTAISTA


Koulumme ottaa tästä päivästä alkaen käyttöön Wilma-sovelluksen. Sovelluksen avulla parannamme tiedonkulkua koulun ja kodin välillä. Linkki Wilmaan löytyy tämän sivun oikeasta laidasta yhteystietoruudun alta.

Yhteystiedot

Koulukuja 5,
62300 Härmä
puh. (06) 2412 9341, opettajainhuone

Rehtori Vesa Puutonen
(06)24129342
Opinto-ohjaaja Tiina Luoma
(06)24129345
Toimistosihteeri Riitta Ikola
(06) 2412 9343

Vuosiluokat 7-9
Oppilaita 184

Vanhempien Wilma, kirjautuminen tästä

kirjautuminen koulussa.

Linkki Wilmaan löytyy myös Perusopetuksen etusivulta.

Oppilaanohjaus


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä