Elinkeinoelämä

Kauhava on yksi Etelä-Pohjanmaan teollistuneimmista
alueista, joka on tunnettu voimakkaasta metalli- ja puutuoteteollisuudestaan, kansainvälisten kärkiyritysten
korkeasta teknologiasta ja alueen yritysten välisestä yhteistyöstä erityisesti alihankintatoiminnan muodossa.

Kauhavalla työtä on enemmän kuin tekijöitä. Täällä toimii
huikeat 1300 yritystä, jotka yhdessä julkisen sektorin kanssa tarjoavat työpaikkoja yli oman tarpeen. Työllisyystilanne on Kauhavalla
ollut perinteisesti hyvä ja työttömyys maakunnan alhaisimpia.

Kauhavalla on aktiivimaatiloja yli 1000, mikä on kolmanneksi eniten Suomessa. Tilat ovat tyypillisesti erikoistuneet maidontuotantoon,
perunan- ja viljanviljelyyn tai sian-/ naudanlihan tuotantoon. Myös elintarvikejalostus on merkittävä työllistäjä.

Palvelualojen osuus elinkeinorakenteessa on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, erityisesti matkailu- ja hyvinvointitoimialalla.

Työpaikoista alkutuotannon osuus on 13 %, jalostuksen 27 % ja palveluiden 50 %.






Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä