suikalekuva_04

Ajankohtaista - Kauhavan Vesi Oy

6.7.2017 8.51

Jätevesiviemärin savukokeita Kanta-Kauhavalla


Kanta-Kauhavan alueella suoritetaan viemäreiden tiiviyden tarkastamiseksi savukokeita heinäkuun aikana (vko 28, 29 ja 30). Työ tehdään arkipäivisin  klo 8.00 – 15.00 välisenä aikana. Tarkemmat aikataulut savukokeista jaetaan alueittan postilaatikoihin.


Kokeella saadaan tietoa mm. vuotavista viemäriosuuksista, rikkinäisistä kaivoista ja muista viemäröinnin vioista. Kokeen aikana savua purkautuu rakennusten katoilla viemärin tuuletusputkista ja esim. viemärin tarkastuskaivojen kansien kautta. Savu on vaaratonta eikä se värjää pintoja. Savu hälvenee muutamassa minuutissa.

 

Pyydämme Teitä ystävällisesti huolehtimaan siitä, että kaikissa lattiakaivoissa ja mahdollisesti käyttämättömien lavuaarien vesilukoissa on vettä. Kuivien vesilukkojen kautta savu saattaa päästä kiinteistönne sisätiloihin. Käytössä olevat WC-istuimet ja lavuaarit eivät vaadi toimenpiteitä.


Jos savua pääsee sisätiloihin, tarkoittaa se yleensä viallista viemäriputkistoa. Tällöin myös viemärissä syntyvien pahanhajuisten ja epäterveellisten kaasujen pääsy kiinteistöön on mahdollista. Tässä tapauksessa pankaa merkille savun purkautumispaikka ongelman paikallistamisen helpottamiseksi sekä tuulettakaa savu ulos.


Alueellisen pelastuslaitoksen kanssa tullaan olemaan yhteydessä ko. ajankohtana suoritettavista savukokeista, jotta vääriltä hälytyksiltä voidaan välttyä. Vesisade haittaa savukokeiden suorittamista, joten pidätämme oikeuden savukokeen ajankohdan muuttamiseen sääolosuhteiden mukaan.


Lisätietoja suoritettavista savukokeista saa tarvittaessa numeroista:

Virka-aikana: vesihuoltomestari Harri Alanko puh. 050 539 6828

Savukokeen aikana: vesihuoltoharjoittelija Janne Salmi puh. 040 662 4167

Työajan ulkopuolella (päivystys): päivystäjä puh. 0400 662 728

 

Kauhavan Vesi Oy


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje