Vireillä olevat asemakaavat


Alahärmän taajaman Kantolan alueen asemakaavalaajennus

Asemakaavalaajennus sijaitsee Kauhavan Alahärmän taajaman valtatie 19 länsipuolella. Asemakaavalla luodaan Alahärmän taajamaan pientaloalue lähelle korkealuokkaisia palveluja. Nykyistä ravirata-aluetta kehitetään monitoimialueena, jossa hevosurheilun lisäksi tullaan järjestämään monenlaista muutakin toimintaa.

Sijainti
Kantolan alue
Kuulutus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VAIHE

Vireilletulo
6.6.2018
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ kaavaluonnos6.6.-6.7.2018
Kaavaehdotus

Tekninen lautakunta

Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto

Voimaantulo


Kauhavan keskustaajama kortteleiden 504-508 asemakaavamuutos

Suunnitelman nimi on asemakaavan muutos Kauhavan kaupungin keskustaajamassa kortteleissa 504-508 sekä niihin liittyvillä katu- ja virkistysalueilla. Asemakaavamuutoksella muodostuvat korttelit 504-507 sekä niihin liittyvät katu- ja virkistysalueet. Korttelinumero 508 poistuu.

Kauhavan keskustaajaman Passin kylän ja Passinraitin alueiden asukkaat ovat jättäneet kaupungille kaavoitusaloitteen. Aloitteessa esitetään nykyisen asemakaavan mukaisen Keskipassintien ohjaamista Passin asuinalueelta suoraan pohjoiseen, Passinraitille. Nykyinen kaavan mukainen katuyhteys on Keskipassintieltä Fortentien kautta sekä Passinraittiiin että Jylhäntielle. Aloitteessa todetaan, että uusi yhteys olisi taloudellisesti, että liiketurvallisuuden kannata parempi ratkaisu kuin olemassa oleva katuvaraus. Passinpuiston ympärille kaavoitettua asuinaluetta ei ole vielä rakennettu.

Kaavakartta
Kaavaselostus
Liikenneselvitys

VAIHE

Vireilletulo
29.11.2017
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ kaavaluonnos29.11.-22.12.2017
Kaavaehdotus
28.2.-3.4.2018
Tekninen lautakunta
22.5.2018
Kaupunginhallitus
5.6.2018
Kaupunginvaltuusto
18.6.2018
Voimaantulo


Kauhavan keskustaajama korttelit 88 ja 89

Kauhavan kaupungihallitus on tehnyt 26.9.2016 päätöksen asemakaavan muuttamisesta osakorttelissa 88 ja korttelissa 89.

Tavoitteena on muuttaa asemakaavaa keskustaajaman kortteleissa 88 ja 89 siten,  että alueelle voidaan rakentaa korkeatasoisia 5-kerroksisia liike/asuinkerrostaloja.

Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt asemakaavamuutoksen 11.12.2017 § 109. Kaavamuutoksesta jätetty valitus hallinto-oikeuteen.

Kaavaselostus
Kaavakartta

Liite 1: Osallistumis- ja aviointisuunnitelma
Liite 2: Tarkastelu keskusta k 89 asemakaava
Liite 3: Seurantalomake

VAIHE

Vireilletulo
19.4.2017
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ kaavaluonnos19.4.-17.5.2017
Kaavaehdotus
16.8.-15.9.2017
Tekninen lautakunta
10.11.2017
Kaupunginhallitus
4.12.2017
Kaupunginvaltuusto
11.12.2017
Voimaantulo

Kortteli_89



Kortteli 93, keskustaajama

Kauhavan kaupungin tekninen lautakunta on tehnyt 20.2.2013 päätöksen asemakaavan muuttamisesta korttelissa 93.
Kaavaa muutetaan niin, että kaava sallii päivittäistavarakaupan suuryksikön rakentamisen.

VAIHE

Vireilletulo
20.2.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ kaavaluonnos
Kaavaehdotus

Tekninen lautakunta

Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto

Voimaantulo


Kortteli 301, Alahärmän taajama

Asemakaavan muutosalue sijaitsee Alahärmän taajamassa kortteleissa 301 ja 302, Road House liikekeskuksen itäpuolella. Asemakaavan muutoksella muodostetaan kortteli 301.

Asemakaavan muuttamisella on tarkoitus muodostaa yhtenäinen alue, joka mahdollistaa mm. polttoaineen jakeluaseman sekä parkkihallin rakentamisen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavaluonnos

VAIHE

Vireilletulo
20.8.2014
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
20.8.-19.9.2014
Kaavaluonnos
 20.8.-19.9.2014
Kaavaehdotus

Tekninen lautakunta

Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto

Voimaantulo




Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje