Muistomerkit

Kaupungin alueella on monenlaisia muistomerkkejä. Tälle sivulle on kerätty niistä joitakin. Luettelo ei ole kattava.


Sotamuistomerkit

Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit

Jääkäreiden muistomerkit

Kauhavan kaupungin alueelta on vuosina 1915-1916 lähtenyt yhteensä 115 miestä Saksaan oppimaan sotataitoja, tavoitteenaan itsenäinen isänmaa. Heistä tuli Suomen Jääkäreitä, joille on pystytetty muistomerkkejä eri puolille Kauhavaa.

Kauhavan kirkon vieressä on vanhin muistomerkki  vuodelta 1954. Se toimii myös hautamuistomerkkinä seitsemälle jääkärille.

Kortesjärven kirkkopihassa sijaitsee muistomerkki vuodelta 1958.
Osuuspankin pihassa on etappimuistomerkki, joka kertoo Suomelan kievarista, joka toimi sekä värväys- että etappipaikka.

Alahärmän kirkkopihassa on jääkärimuistomerkki.
Voltissa, Knuttilanraitilla, Isoo-Antin talon lähettyvillä sijaitsee muistomerkki vuodelta 1966, jossa mainitaan 12 alahärmäläistä värväriä, heidän apulaisensa sekä Isotalon Antin talon merkitys etappipaikkana.   

Ylihärmän kirkkopihasta löytyy jääkärimuistomerkki vuodelta 1966 ja sen on suunnitellut K.Lamminheimo.

Muut muistomerkit

Rumihin ristin kontu Lummukassa
Rumihin ristin kontu Lummukassa
Kivikautinen hauta Perttulanmäellä
Kivikautinen hauta Perttulanmäellä
Vanhan sotatien muistomerkki
Vanhan sotatien muistomerkki


viitta ensimmäinen puukkotehdas
Viitta muistomerkille Pihlajamäentiellä risteyksessä.

Ensimmäisen puukkotehtaan muistomerkki Kauhavalla Pihlajamäentien varrella.

sotaanläht muistok0721
Sotaan lähdön muistomerkki Kortesjärvellä Rintalan koulun pihassa.

Matti Haudanmaan hautakivi

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje