Uutiset

22.11.2017 7.16

Kaupungin talousarvioesitys vuodelle 2018

Kaupunginhallitus hyväksyi talousarvioesityksen kokouksessaan 20.11.2017. Talousarviokirja ja muut laskelmat laaditaan hyväksytyn esityksen pohjalta ja tuodaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 11.12.2017.

Kauhava investoi 10,5 miljoonaa euroa

 

Kauhavan koulukeskuksen suunnittelu on valmistunut ja urakoiden kilpailutus käynnistyy lähiviikkoina. Koulukeskuksen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä keväällä 2018, ja uusi koulu ottaa oppilaat vastaan elokuussa 2020. Koulukeskukseen tulee tilat kaksisarjaiselle alakoululle, yläkoululle ja lukiolle sekä tilat musiikkiopiston kanta-Kauhavan alueen opetustoimintaan. Liikuntatila ja auditorio ovat iltaisin ja viikonloppuisin käytettävissä moninaiseen toimintaan. Koulukeskusinvestointi on Kauhavan kokoluokan kaupungille erittäin suuri, mutta välttämätön. Kauhavan yläkoulun oppilaat ovat olleet väistötiloissa vuodesta 2015 alkaen. Vuoden 2018 investointiohjelmassa ja vuosien 2019 – 2020 investointisuunnitelmassa koulukeskuksen rakentamiseen osoitetaan yhteensä 19,15 miljoonaa euroa, mistä 6,0 miljoonaa euroa kohdistuu vuodella 2018. Koulukeskuksen liikuntatiloihin odotetaan 750.000 euron valtionavustusta.

Muita merkittäviä investointihankkeita ovat jo käynnistyneen Metsäkulman päiväkodin laajentamisen loppuunsaattaminen, mihin tarvitaan 1,4 miljoonaa euroa. Kaavateiden perusparantamiseen ja asfaltointiin osoitetaan 0,6 miljoonaa euroa, josta noin 0,4 miljoonaa euroa käytetään Rengon alueen tiestön perusparantamiseen. Alahärmän liikuntahallihankkeelle varataan kaikkiaan 0,7 miljoonaa euroa, josta 0,4 miljoonaa euroa kohdistuu ensi vuodelle. Hallin ensisijainen toteutusvaihtoehto on vuokrausmalli. Kortesjärven koulukeskuksen pihaa rakennetaan 0,2 miljoonalla eurolla. Ylihärmän palvelutoimiston iv-saneeraukseen sekä alapohjan ja julkisivujen kunnostukseen osoitetaan 0,3 miljoonaa euroa, josta 0,2 miljoonaa vuodelle 2018. Maanhankintaan varaudutaan 0,3 miljoonalla eurolla.

Vuoden 2018 investointien kokonaismäärä on 10,625 miljoonaa euroa. Investointituloja arvioidaan saatavan 0,250 miljoonaa euroa, jolloin nettoinvestointien määräksi muodostuu 10,375 miljoonaa euroa. Investointisuunnitelman mukaan investointien nettomäärä vuonna 2019 on 12,755 miljoonaa euroa ja 9,755 miljoonaa euroa vuonna 2020.

Investointien myötä kaupungin lainakantaa kasvaa. Kuluvan vuoden lopussa kaupungilla on lainaa noin 2.612 euroa/asukas, vuoden 2018 lopussa noin 2.966 euroa/asukas. Mikäli investointiohjelma toteutuu suunnitelman mukaisesti, on asukaskohtainen lainamäärä vuoden 2020 lopussa noin 3.700 euroa. Kuntien keskimääräinen lainakanta vuoden 2016 lopussa oli 2.933 euroa.

Vuoden 2018 budjetoitu tulos lievästi alijäämäinen

Vuoden 2018 toimintatuotot ovat 11,6 miljoonaa euroa (Ta 2017 11,7 m€). Toimintakulujen kokonaismäärä on 109,8 miljoonaa euroa (110,1 m€).

Henkilöstömäärä pysyy lähes ennallaan. Vuosiksi 2018 – 2019 palkataan elinkeinoelämän kehittymisedellytysten parantamiseksi ja uusien työpaikkojen syntymisen edistämiseksi yritysasiamies.

Elämänlaatulautakunta saa kolmannen etsivän nuorisotyöntekijän, jonka työpanoksesta osa myydään Evijärven ja Lappajärven kunnille.

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen tuottaa kauhavalaisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut. Yhtymän kanssa päästiin vuoden 2018 maksuosuudesta tyydyttävään ratkaisuun. Kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna maksuosuus, johon sisältyy myös erikoissairaanhoito, kasvaa 0,8 prosenttia. Kaksineuvoisen oman toiminnan osalta maksuosuuden muutos on +0,4 prosenttia.

Budjetoidun toimintakatteen määräksi muodostuu -98,1 miljoonaa euroa. Toimintakate paranee kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna 0,2 miljoonalla eurolla.

Veroprosentit pysyvät samoina kuin vuonna 2017. Verotuloja arvioidaan kertyvän 54,6 miljoonaa euroa (55,1 m€) ja valtionosuuksia 48,5 miljoonaa euroa (49,0 m €). Talousarvioesityksen mukainen vuosikate on 4,6 miljoonaa euroa. Poistojen sekä varausten ja rahastojen muutosten huomioimisen jälkeen vuoden 2018 tulos muodostuu 0,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Alijäämä johtuu verorahoituksen (= verotulot + valtionosuudet) negatiivisesta kehityksestä. Sekä verotulot että valtionosuudet pienenevät 0,5 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden budjetoituun verrattuna.

Kaupungin taseessa on noin 11,0 miljoonan euron ylijäämäpuskuri. Taloussuunnitelman 2018 – 2020 mukaan kumulatiivisen ylijäämän määrä tulee pysymään lähes nykyisellä tasolla.

Talousarviotaulukko 2018


Lisätiedot:
Kaupunginjohtaja Markku Lumio, 044 712 3060, markku.lumio@kauhava.fi
Hallintojohtaja Liisa Salo, 050 330 5286, liisa.salo@kauhava.fi


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje