Uutiset

19.12.2017 12.09

Paikallisin voimin toteutettu Muistoseurat elokuviin 29.12.

Kauhavalla pääosin kuvattu elokuva Muistoseurat viettää ensi-iltaansa perjantaina 29.12., jolloin se esitetään yleisölle Y-kinossa klo 18.30. Elokuvan on tuottanut Järvilakeuden kansalaisopisto ja se on toteutettu kokonaisuudessaan paikallisin voimin: rooleissa ovat alueen harrastajanäyttelijät, käsikirjoituksen on tehnyt opiston rehtorina toimiva kirjailija Leea Keto ja elokuvan ohjaaja on lappajärveläinen Katja Kujala.

Kuvauksesta ja leikkauksesta on vastannut Lapualla asuva Pekka Pohjoispää ja musiikin on tehnyt kauhavalainen Esa Rintamäki. Kuvausavustajana ja valokuvaajana on toiminut Jarmo Vainionpää, helikopterikuvaukset on tehnyt Taneli Hiekka. Elokuvan toteuttaminen on vaatinut myös useita eri yhteistyökumppaneita – esimerkiksi elokuvan auto ”Ransu” oli saatu kuvausviikon ajaksi lainaan paikalliselta poikaporukalta.

Tiimi
Elokuvan tekijätiimiä yhteiskuvassa vasemmalta oikealle: Leea Keto, Katja Kujala, Mari Kottari, Tuija Ahola, Raimo Peltola, Maaria Koivula-Talkkari, Tuula Kuoppala, Seppo Väkeväinen, Eero Kankaansyrjä, Pekka Pohjoispää, Jouko Mäkinen ja Jarmo Kumpula.

Elokuva sijoittuu juhannukseen 2009, jolloin Kauhavalla on vastikään toteutettu kuntaliitos. Antero on kuollut hiukan epäselvissä olosuhteissa edellisenä vuotena venetsialaisten aikaan. Koska Anteron haaveena oli aina ollut mennä Kauhavan juhannusjuhlille limusiinilla, Pena ja Kale päättävät toteuttaa unelman jälkijättöisesti.

Yliharmankyltti
Anteron äiree Lempi ihmettelee, että mihin Ylihärmän kyltti on kadonnut kunnan rajalta, mutta ei jää toimettomaksi asian suhteen…

Muistoseurat valikoitui yhdeksi kaupungin ja Komiat-lehden tarjoamista uudenvuodenelokuvista. Kaupungin ja Komiat-lehden edustajat saivatkin nähdä elokuvan jo ennakkoon ns. tekniikkatarkistuksen yhteydessä.

- Oli hyvä leffa ja kerrassaan mainioita roolisuorituksia joka ikinen! Kuntaliitosajan kipuilua kuvataan härmäläisten vinkkelistä, mutta huumorilla ja pilke silmäkulmassa. Elokuva esittelee kaupunkia mukavasti, kun ”limusiinilla” liikutaan ympäriinsä. Erityisesti Wanhanajan Lentopäivien näytöksiä oli hyödynnetty upeasti. Olen iloinen, että juuri tämä elokuva saatiin yhdeksi uudenvuoden elokuvista, sanoo kaupungin viestintä- ja markkinointikoordinaattori Petra Karhula.

Veisuu
Torsti (kesk.) tietää Anteron lempivirren


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje