Uutisarkisto

13.3.2018 11.45

Pidetään lemmikit tallessa keväälläkin

Eläinsuojelulain 15 §:n mukaan kaupungin tehtävänä on huolehtia alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Kauhavan kaupungissa löytöeläimiä vastaanottaa Tmi Marjukka Nurmi.

Löytöeläimiä säilytetään 15 vuorokautta, jonka jälkeen ne lopetetaan, mikäli omistajaa ei löydy.  Omistajan löytyessä, omistaja maksaa lemmikkinsä säilytyksestä aiheutuneet kustannukset hakiessaan lemmikin kotiin. Mikäli omistajaa ei löydy, kaupunki on velvoitettu maksamaan löytöeläimen säilyttämisen 15 vuorokauden ajalta sekä lopettamiskulut.

Löytöeläimiä ovat karkuteille joutuneet seura- ja harrastelemmikit. Villikissat eivät ole löytöeläimiä vaan niihin sovelletaan metsästyslakia. Jos huolellisen arvioinnin jälkeen kissa todetaan villiintyneeksi, metsästyslain ja eläinsuojelulain perusteella kaupungilla ei ole velvollisuutta säilyttää sitä viittätoista vuorokautta, vaan kissa voidaan lopettaa välittömästi. Villikissa-asioissa tulee olla yhteydessä Seinäjoen seudun ympäristöterveydenhuoltoon, joiden toimialaan kuuluvat esimerkiksi villikissojen loukutukset.

Lemmikin siruttaminen helpottaa suuresti kodin löytymistä. Kaulapanta yhteystietoineen on myös hyvä konsti. Lemmikin kadotessa kannattaa olla itse aktiivinen ja olla yhteydessä löytöeläinpalveluun. Myös sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää etsinnöissä. Facebookista löytyy ryhmä nimellä Kauhavan löytöeläimet, jonka ylläpitäjänä Marjukka Nurmi toimii. Kadonneesta lemmikistä voi julkaista kuvan ja tiedot ko. sivuilla.

Käytännöt ja toimintaohjeet sekä tarkempi lainsäädäntö aiheesta on luettavissa kaupungin kotisivuilla (Palvelut/Ympäristö ja luonto/ Löytöeläimet).

kissajapanta
Panta viestii tehokkaasti, että tassuttelijalla on omistaja ja koti.


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje