Maahanmuutto


Yleistä

Kauhava on monikulttuurinen kaupunki, jonne maahanmuuttajat ovat vuosien saatossa tulleet pääasiassa työn ja perheen takia. Vuonna 2015 Kauhavalle perustettiin SPR:n vastaanottokeskus ja sen myötä Kauhavalle on muuttanut myös pakolaisia.

Kauhavalla asuu noin 400 vieraskielistä henkilöä, lähes 30 eri maasta. Suurimmat kieliryhmät ovat venäjä, viro, ukraina, romania ja puola.

Lainmukaisia kotouttamispalveluita tarjotaan kaikille tulijoille. Palveluita tarjotaan yksilöllisesti, asiakaslähtöisesti ja dialogisesti. Kauhavan kotouttamistyössä keskeisimpinä toiminnan lähtökohtina nähdään osallistaminen, yhdenvertaisuus ja verkostoyhteistyö.

Kansainvälisyys on ollut osa Kauhavaa jo pitkään ja palveluita pyritään kehittämään väestön monimuotoisuus, monikulttuurisuus, ikärakenne ja hyvinvointi huomioiden.

Kauhavan maahanmuuttostrategia ja -kotouttamisohjelma PDF

Maahanmuuttopalvelut

Maahanmuuttokoordinaattori palvelee Kauhavalle muuttavia maahanmuuttajia.

Maahanmuuttokoordinaattorin toimisto:
Kauhavan kaupungintalo, Kauppatie 109, 3. kerros, huone 355
Ylihärmän kirjasto, torstaisin kello 12-16.

Asiakkaalla on oikeus tulkkiin kaikissa palveluissa.
Asiakkaan on tärkeä kertoa ennen tapaamiseen tulemista, jos hän tarvitsee tulkin.

Maahanmuuttokoordinaattorin palvelut:

  • neuvonta ja ohjaus asiakkaan tarpeiden mukaan

  • alkukartoituksen tekeminen

  • kotoutumissuunnitelman laatiminen yhteistyössä TE-palveluiden kanssa
  • neuvonta ja ohjaus Kaupungin palveluihin: opetus ja koulutus, asuminen, kulttuuri- ja kirjastopalvelut, liikunta ja ulkoilu, laki ja oikeusturva
  • neuvonta ja ohjaus perhe-, sosiaali- ja terveyspalveluihin (Kuntayhtymä Kaksineuvoinen)
  • neuvonta ja ohjaus julkisiin palveluihin: Kela, verotoimisto, TE-toimisto, maistraatti, poliisi, vakuutus, pankki
  • neuvonta ja ohjaus Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Kauhavan kulttuuriin


Alkukartoitus sisältää useita keskustelukertoja, joissa käydään läpi asiakkaan suomen kielen osaaminen, opiskelu- ja työhistoria sekä harrastukset. Näiden pohjalta tehdään yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelma kotoutumisen edistämiseksi asiakkaan omien kiinnostusten pohjalta.

Uusille tulijoille maahanmuuttokoordinaattori lähettää tervetulopaketin, joka sisältää kutsun maahanmuuttokoordinaattorin tapaamiseen.

Kauhavalle tuleville maahanmuuttajille on kirjoitettu selkokielinen
Arjen ohjekirja kotoutumisen tueksi. PDF 


Maahanmuuttotyöryhmä

Kauhavalla toimii Maahanmuuttotyöryhmä, jossa on edustajat:

  • Aisapari ry
  • ELY-keskus
  • Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut, pj
  • Järvilakeuden kansalaisopisto
  • Kauhavan lukio
  • Kauhavan maahanmuuttokoordinaattori, siht.
  • Kauhavan seurakunta
  • Kuntayhtymä Kaksineuvoinen (aikuissosiaalityö, lasten ja perheiden palvelut)
  • Maahanmuuttajat
  • Skaala Oy

Työryhmän tehtävänä on pohtia paikallisia ja konkreettisia toimenpiteitä maahanmuuton näkökulmasta ja edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Tavoitteena on maahanmuuttajien hyvä kotoutuminen, elinvoiman säilyttäminen ja työvoiman saannin turvaaminen.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje